Yhdysvaltojen uusi hallinto saapuu ensimmäiseen Nato-kokoukseensa. Naton pääsihteeri vaati jälleen puolustuspanostusten lisäämistä Euroopan Nato-mailta ja Kanadalta.
Syyttäjä vaati miehelle rangaistusta murhan yrityksestä, mutta käräjäoikeuden mukaan kyseessä oli lievempi tapon yritys. Syytetty sanoi oikeudessa tähdänneensä uhria vain jalkoihin. Hän kiisti, että ...
Kun kovassa ja teknologiaohjautuvassa yhteiskunnassa tarvittaisiin juuri päinvastaista, ovat radiokanavat hypänneet mukaan valitettavaan tekoälytrendiin. Kaipaan aikaa, jolloin tasatunnein soivat ...
Helsingin päärautatieaseman Asema-aukion edustan taksipaikat maksoivat yrittäjille yhteensä yli kaksi miljoonaa euroa. Taksi ...
Väre, 18, siirtyi täksi kaudeksi TPS:stä TuTon riveihin. Nuori puolustaja on pelannut kuluvalla kaudella pääasiassa TuTon ...
Pirkanmaan käräjäoikeus langetti elinkautisen vankeusrangaistuksen Tampereen Hämeenkadulla syyskuussa tehdystä ...
HS:n uusi kolmiosainen Saksa-podi kertoo, mitä vaaleihin valmistautuvalle Saksalle kuuluu. Vaalit pidetään 23. helmikuuta.
Oulun poliisi otti tiistaina kiinni varastetulla imulakaisukoneella hurjastelleen miehen. Miestä epäillään ainakin törkeästä ...
Päivystys rajasi mummini toistuvasti pois, ja toisaalla perustason palvelut eivät pystyneet vastaamaan tarpeeseen riittävän ...
”Se on varkaus, siinä pöllitään salimaksu. Jostain syystä sitä pidetään kuitenkin vähäisempänä rikkeenä kuin materiaalista ...
Ainakin yhden suomalaisen asiakkaan tilillä sijoituspalveluyhtiö Nordnetissä oli tehty tiistaina luvaton transaktio, kertoo ...
Asuntovaunuun murtauduttiin Ulvilassa. Yhden teinin mukaan hatkassa olleet nuoret etsivät yöpaikkaa, toisen mukaan haussa oli ...