Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut teini-ikäisten joukon Ulvilassa tehdyistä rikoksista sakkorangaistuksiin. Lisäksi yksi ...
Me aikuiset katsomme näitä seksiin viittaavia aiheita aikuisten silmin. Lasten kokemus näistä lauluista ja esityksistä on ...
Turvallisuuspolitiikan superviikolla päättäjät kokoontuvat ensin Brysseliin ja sitten Müncheniin. Tietoa odotetaan ennen ...
Jääkiekkoilija Miro Aaltonen jäi joulukuussa 2024 kiinni kielletyn aineen käytöstä. Sveitsissä pelaavalle Aaltoselle on ...
Deepseekin tekoälyjulkistus toi sijoitusryöpyn koko Kiinan teknologiasektorille. Hongkongin pörssin teknologiaindeksi on ...
Kalaöljyvalmisteet voivat auttaa toipumaan masennuksesta. Tutkimuksissa hyötyjä on huomattu etenkin niillä, joilla on ...
Tekohetkellä 17-vuotias poika tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä taposta kuuden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen.
Nordnetin maajohtajan mukaan asiakastilillä näkyvät keskiviikkona kaikki tiistaina tehdyt kaupat tai rahasiirrot, jos oma ...
Yhdysvaltojen vallanvaihdos on muuttanut eurooppalaisten suhtautumista ulkopolitiikkaan ja ympäröivään maailmaan.
Kahdelle poliisille luettiin keskiviikkona syytteet pahoinpitelystä. Toista poliisia epäillään myös erillisestä ...
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) antoi edeltäjäänsä useammin puheenvuoron hallitukselle opposition kysymyksen aikana, ...
Sähköautojen laturivalmistaja Kempowerilla takana kamala vuosi. Keväällä tulee vielä takkiin, mutta sitten pitäisi helpottaa.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results