Harrison Ford esittää presidenttiä ja Anthony Mackie siiville nousevaa Kapteeni Amerikkaa sarjan kehnoimmaksi jäävässä ...
Jääkiekkoilija Miro Aaltonen jäi joulukuussa 2024 kiinni kielletyn aineen käytöstä. Sveitsissä pelaavalle Aaltoselle on ...
Nordnetin maajohtajan mukaan asiakastilillä näkyvät keskiviikkona kaikki tiistaina tehdyt kaupat tai rahasiirrot, jos oma ...
Turvallisuuspolitiikan superviikolla päättäjät kokoontuvat ensin Brysseliin ja sitten Müncheniin. Tietoa odotetaan ennen ...
Me aikuiset katsomme näitä seksiin viittaavia aiheita aikuisten silmin. Lasten kokemus näistä lauluista ja esityksistä on ...
Yhdysvaltojen vallanvaihdos on muuttanut eurooppalaisten suhtautumista ulkopolitiikkaan ja ympäröivään maailmaan.
Deepseekin tekoälyjulkistus toi sijoitusryöpyn koko Kiinan teknologiasektorille. Hongkongin pörssin teknologiaindeksi on ...
Kalaöljyvalmisteet voivat auttaa toipumaan masennuksesta. Tutkimuksissa hyötyjä on huomattu etenkin niillä, joilla on ...
Tekohetkellä 17-vuotias poika tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä taposta kuuden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen.
Kahdelle poliisille luettiin keskiviikkona syytteet pahoinpitelystä. Toista poliisia epäillään myös erillisestä ...
Turun Sanomien mukaan turkulaisessa lastenkodissa on muun muassa kääritty lapsia mattoon ja jätetty rangaistukseksi ilman ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results