Outokumpu on tehnyt hankkeesta esitutkimuksen, joka vahvistaa, ettei pienydinvoimalan rakentamiselle ole merkittäviä esteitä. Outokumpu luopuu kuitenkin omasta pienydinvoimalahankkeestaan ja etsii nyt ...
Mikko Alatalo ja Mansesteri & Sarkastinen saivat platinalevyn kappaleesta Tampere II. Rakkautta Tampereeseen voi osoittaa ...
Neste käynnistää massiivisen säästöohjelman, jonka seurauksena Suomesta vähennetään jopa 450 työpaikkaa. Yhtiö vähentää ...
Taiwanissa ainakin yksi ihminen on kuollut ja toistakymmentä on loukkaantunut ostoskeskuksessa tapahtuneessa räjähdyksessä ...
Juuse Saros aloittaa Suomen maalivahtina jääkiekkoilun neljän maan turnauksen ottelussa Yhdysvaltoja vastaan Montrealissa.
”Tammikuun konkurssihakemusten määrä on jopa 10 prosenttia suurempi kuin edellisinä 2000-luvun ennätyskuukausina, ...
Peliä seurasi Montrealissa 21 105 äänekästä katsojaa. Crosby on kotoisin Kanadan itärannikolta Nova Scotiasta. Lapsuudessaan hän fanitti Canadiensia, minkä takia montrealilaiset rakastavat ...
Yhdysvallat on jääkiekon neljän maan turnauksen suuri ja tuntematon. Maa on kasvattanut viime ja kuluvan vuosikymmenen aikana ...
Toimitusjohtaja Jukka Pykäläinen uskoo vahvasti siihen, että yrityksen toiminta jatkuu yrityssaneerauksen myötä.
Uudessa juttusarjassa Moro esittelee uustamperelaisille paikkoja, jotka ovat osa kaupungin historiaa ja joista ”olis viksua ...
Tutkimukseen haastatellut somalitaustaiset äidit toivovat tukea osa-aikatyön löytämiseksi ja työn ja perheen ...
Pirhasta lähtee noin 1,5 miljoonaa laskua vuodessa, mutta vain ani harva hakee maksuihin helpotusta tai vapautusta.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results